sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pieni rantaloma

Talvella ei tunnu tänä vuonna olevan mikään kiire. Mutta jos lunta ei tule, sittenhän voi lähteä vaikka biitsille!

Kallaveden ympärillä hiekkaisia rantoja on melko runsaasti. Yksi sellaisista löytyy Ritoniemestä, jossa takavuosina toimi jonkinlainen lomakyläkin.

En ole aiemmin käynyt Ritoniemessä, mutta nyt rannalle ainakin mahtuu, kun lomakylää ei enää ole. Joulukuussa alueella lienee muutenkin rauhallista, joten voi olla ihan mukavaa puristella hetki hiekkaa varpaillaan.

Kuopiosta Ritoniemeen hurauttaa kolmessa vartissa. Jos ajaa Vehmersalmen kautta, voi matkalla tihrustaa Puijon mäkeä 536-tien sillalta käsin.


Niemen kärjessä puhalsi raikas tuuli, mutta se ei tuntunut vaivaavan laulujoutsenperhettä, joka vietti laatuaikaa rantavedessä.


Lomakylän poismenon jäljiltä alueen infrastruktuuri on rempallaan, eikä ole kunniaksi muuten viehättävälle paikalle.



Pitkät hiekkarannat kuitenkin ovat entisellään. Tätä kai kutsutaan Savon Rivieraksikin, mutta tähtiä ei kannattane jakaa joulukuussa. Jäähile voi johtaa virhearviointeihin.


Vaikka Kallavesi oli edelleen sula, jää oli viimein alkanut hiipiä maalta kohti avovettä. Kohta se valloittaa koko järven selän.



Mutta kyllähän se mietityttää, että neljän kuukauden päästä rannalla kasvavat taas leskenlehdet, ja sitä ennen pitäisi ehtiä hiihtääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti