sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

AM kokeilee: Seat Leon X-Perience

Perjantaina oli ylimääräistä aikaa, joten päätin käydä tarkemmin tutustumassa jo aiemmin koeistumaani Seat Leon X-Perienceen.

Minulla ei ole tuoretta ajokokemusta Seatista, mutta VAG-konsernin autona Leon ei tuntunut vieraaltakaan. Sisarmerkeiltä löytyykin aika monta samantapaista autoa, jotka ainakin kokonsa puolesta kilpailevat keskenään:

  • Seat Leon X-Perience
  • Skoda Octavia Scout
  • Volkswagen Golf Alltrack

Seat X-Periencen kalleimman mallin hinta on ~35000 euroa, kun vastaava Golf Alltrack maksaa yli 5000 euroa enemmän. Vaikka varusteluun liittyvät eroavaisuudet huomioitaisiin, hintaero on merkittävä. Sanovat, että kaikki VAG-vaunut tehdään samoista osista, eikä keulalla olevista merkistä kannata maksaa tuhansia euroja.

X-Perienceen ei liittynyt suuria kysymysmerkkejä, koska olin jo etukäteen liikkeessä perehtynyt malliin kohtalaisen tarkasti. Autosta syntynyt mielikuva oli aika muovinen.


Jotkut käytettävyyteen liittyvät yksityiskohdat vaikuttivat vanhahtavavilta. Seat käynnistetään yhä perinteisellä taittuvalla avaimella, ja pysäköintijarrukin on hauislihaksella kiristettävää tyyppiä.


Pinnan alla olevat tekniset ratkaisut ovat silti pääosin samat kuin konsernin kalliimmilla merkeilläkin. Moottoriksi voi valita saman 184-hevosvoimaisen diesel-koneen kuin VW Golfiinkin, ja akselivälikin on millilleen sama kuin Golfissa. Maavaraa on noin 17 senttiä, mikä riittää useimmille.

Varustelussa on silti rajoitteita, eikä esimerkiksi lämmitettävää tuulilasia löydy lisävarustelistalta. Toisaalta Seatiin voi halutessaan valita vaikkapa LED-ajovalot, joita ei saa edes A4 Allroadiin. Myös turvallisuusvarustelu on jo vakiona ihan hyvää tasoa.

Peräkontti on kohtuullisen kokoinen (587 litraa), ja korkeussuunnassa kontin kokoa voi vielä kasvattaa, koska pohjalevyä laskemalla sen alla olevan tilan voi ottaa käyttöön. Yleensä siellä kai on tapana säilyttää jotain, mutta satunnaiseen tarpeeseen ratkaisusta on apua. Takapenkit saa kätevästi käännettyä eteen tavaratilassa olevia vetimiä käyttäen.


Puolen tunnin koeajo oli mallia "kevyt" ja sisälsi lähinnä maantieajoa. Kuten VAG-vaunuissa yleensäkin, Seatin ajettavuus on kohdallaan, mutta jossainhan edullisemman hinnan täytyy tuntua. Ehkä eniten sen huomasi melutasossa, joka 215/55 -kitkarenkaista huolimatta hiukan häiritsi.


Koeajoauto ei ihan vastannut omia mieltymyksiäni, koska kyseessä oli manuaalivaihteinen versio 150-hevosvoimaisesta mallista. Kun on vuosia ajanut automaattivaihteisella autolla, kytkinjalka on päässyt surkastumaan, ja onnistuinkin kahdesti sammuttamaan auton liikkeellelähdön yhteydessä. Maantiellähän vaihteistolla ei ole suurta merkitystä.

On selvää, että Seatin vahvin kilpailuvaltti on hinta, niin itse auton kuin lisävarusteidenkin osalta. Jos varusteluun liittyvät puutteet ja sisätilojen hiukan nuiva ilme eivät haittaa, X-Perience on toimiva perusauto, jolla tohtii lähteä huonommallekin tielle.

Toisaalta ymmärrän niitäkin, jotka haluavat auton keulalle rinkulat, munuaiset tai jonkun muun merkin, koska kyllä autoon sitten sisältyy vähän extraakin. Se ei varsinaisesti nopeuta matkantekoa, mutta tekee siitä hiukan miellyttävämpää.

Kiitämme

+ Hinta
+ Tavaratilaan liittyvät ratkaisut

Moitimme

- Sisätilojen muovinen yleisilme
- Lyhyehkö lisävarustelista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti